Trimmaus - Nypintä - Pesu
Useat koirarodut ovat trimmattavia rotuja eli rodunomaiseen ulkomuotoon kuuluu turkin muotoilu: trimmauskoneella ,saksilla tai nyppimällä, joillekin roduille turkin huoltoon riittää pesu ja harjaaminen.
Tarkoituksena on poistaa kuollut karva, joka ei enää kasva ja mahdollistaa uusien karvojen kasvu. Samalla edistetään koiran hyvinvointia ja terveyttä. Kuolleesta karvasta aiheutuneet takut voivat vaikeuttaa koiran normaalia elämää ja hankaloittaa sen liikkumista. Pahimmillaan takut huopaantuvat tiiviiksi, laattamaisiksi kerroksiksi koiran ihoa vasten, mistä saattaa seurata hoitoa vaativa ihotulehdus. Kuollut karvapeite ei myöskään lämmitä eikä suojaa koiran ihoa samalla tavoin kuin uusi.
Teen myös pohjavillan poistot - karvanlähtöaikaan pohjavillanpoistolla saadaan helpotusta sekä koiran että omistajan arkeen. Irtoamassa oleva, kutiseva pohjavilla saadaan pois häiritsemästä koiraa ja irtokarvojen määrä kodissa vähenee pitkäksi aikaa.
Jokainen pesu/trimmaus on aina yksilöllinen ja riippuu todella monesta asiasta ja siksi aikataulusuunnittelu on aina tehtävä tapauskohtaisesti ja helpoiten se onnistuu puhelimitse (040-4893856).
Trimmaustöitä teen molemmissa toimipisteissäni.